Etusivu Ajantieto Oy Koulutuskortti Asiantuntijat Ajankohtaista KurssiAssistentti Ota yhteyttä Lataa kurssikalenteri

IF voitti TALOUSOSAAJAT -kilpailun

IF Vahinkovakuutusyhtiön laskentatiimi on voittanut Ajantiedon järjestämän Suomen ensimmäisen TALOUSOSAAJAT -kilpailun.

Vuoden TALOUSOSAAJAT on hyvä kilpailu, koska se nostaa taloustiimien arvostusta. Voittomme oli iloinen yllätys ja riemua on riittänyt, kertoo If Vahinkovakuutuksen laskentatiimistä laskentajohtaja Päivi Kanervo.

– Vastaamme If Vahinkovakuutuksen laskennasta ja verotuksesta Suomessa. Mottona kaikissa haasteissa on ollut ”asenne ratkaisee”, ja sillä haasteet on selvitetty.Voittoisan laskentatiimin edellinen menestys oli muutaman vuoden takainen kävelykilpailun voitto. Tiimi voitti kuukauden kestäneen If-konsernin sisäisen kävelykilpailun Suomen mestaruuden. – Yhteisiä ja erikseen otettuja askeleita kertyi 4,8 miljoonaa.

Vuoden 2010 TALOUSOSAAJAT -tiimi on onnistunut muun muassa toteuttamaan monia haasteellisia projekteja keskenään. Tiimi on myös oppinut toimimaan yhdessä ja laatinut sekä myös toteuttanut tiimin toimintaa ohjaavia periaatteita. Tiimi on pyrkinyt soveltamaan yhtiön arvoja luovalla persoonallisella tavalla.

Koulutuskortti voittajalle

Janton Oy:n taloushallinnon tiimi palkittiin kilpailun kunniamaininnalla. Taloustiimi hyödyntää mm. erinomaisesti tiimin jäsenten ominaisvahvuuksia päivittäisessä työnteossa.

Parhaaksi valittu tiimi palkittiin Ajantiedon yrityskohtaisella 10 päivän koulutuskortilla (arvo 3.740€+alv 22 %). Yrityskohtainen koulutuskortti soveltuu vaikka koko konsernin henkilöstön kouluttamiseen. Kortti oikeuttaa osallistumaan Ajantiedon kaikkiin avoimiin ja Tieturin avoimiin MS Office -koulutuksiin. Koulutuskortti on voimassa rajoittamattoman ajan.Lisäksi voittajatiimi saa viikottaisen kukkalähetyksen loppuvuodeksi.

Valmistaudu vuoden 2011 kilpailuun

Vuoden TALOUSOSAAJAT -kilpailussa Ajantieto Oy palkitsee taloustiimin, joka on suoriutunut onnistuneesti työtehtävästä, kehittämishankkeesta tai uudistuksesta. Kilpailuun voi osallistua myös tiimi, jossa yhteistyö sujuu poikkeuksellisen hyvin.

Voittajan valintaan vaikuttavat muun muassa työyhteisössä kannustaminen ja yhteinen kehittyminen sekä työilmapiiri ja sisäinen palvelu.

Voittajan valitsee asiantuntijaraati. Kilpailuun on avoin kaikille taloustiimeille. Ajantieto Oy valitsee vuoden 2011 TALOUSOSAAJAT -kilpailun voittajan toukokuussa 2011.



11.5.2010

Takaisin
 
Ajantieto Oy Salomonkatu 17 B 00100 Helsinki Y-tunnus 0732853-5 Panosta osaamiseesi!